Pelottavat kemikaalit – olenko valmis luopumaan meikkaamisesta?

Kuten minulle, myös melko monille muille naisille, meikkaaminen ja meikit ovat normaali osa elämää. Yllättävän pieni syy meikkaamiselleni on liitoksissa siihen, että meikkaisin muita ihmisiä varten – varsinkaan  vastakkaisen sukupuolen takia.  En toki  kiellä sitä, etteikö olisi mukavaa, mikäli omat kasvot meikillä tai ilman, miellyttävä kanssaeläjiä. Suurin syy omalle meikkaamiselleni löytyy kuitenkin sen hauskuudesta ja mahdollisuudesta.

Juhlien aikaan hieman erityisempi meikkaaminen päästää irti arjesta ja tuo sitä “glamouria” elämään – toisaalta, koen myös kunnioittavani tilannetta pukeutumalla ja meikkaamalla tilaisuuteen sopivalla tavalla. Joskus taas huonon päivän pelastaa pieni ehostus, ja fiiliskin on paljon energisempi muutaman poskipuna sutaisun jälkeen. Meikkien shoppailu puolestaan antaa mahdollisuuden kokeilla uutta ja tätä kautta leikkiä tyylillä. Meikkitaiteilijoille lukisin meikkaamisen jopa itsensä ilmaisun keinoksi, miksei myös muillekin meikin ystäville. Toisaalta monesti meikki on myös suojannut minua UV-säteilyltä.

Kaikki mitä laitat ihollesi – vaikuttaa terveyteesi

 Vaikka meikkaaminen tuo minulle paljon iloa ja tuntuu kepeältä toiminnalta, aloin kuitenkin kiinnittämään tähän enemmän huomiota. Valitettavasti nimittäin se, mitä iholleni laitan (pahimmillaan kaikkina seitsemänä päivänä viikossa) ei ole yhden tekevää. Tietämättömyys meikeistä ja niiden sisällöistä, on yllättävän yleistä. “Olet mitä syöt”, pitää paikkaansa, ja niin yhtälailla myös “Olet sitä, mitä ihosi imeyttää kehoosi “.

Olen tarkka siitä, miten kehoani ravitsen ja haluan voida hyvin. Joten heräsin ajatukseen, miten pelottavaa on  kemikaalikuorma, jota “perinteisellä” eli  synteettisella meikillä ihoni imee kehooni: muovit, ftalaatit, parabeenit jne.  MUTTA, koska  meikkaaminen kuitenkin on osa arjen rutiineitani, tapa päästä juhlafiilikseen ja joskus jopa ehto tietyille töilleni (esim. sporttikuvaukset) ….

…..en rehellisesti koe olevani valmis luopumaan meikkaamisesta.

– eikä onneksi tarvitsekaan.

Sen sijaan kiinnitän huomiota siihen, mitä valintoja kosmetiikkaosastolla teen. En ole valmis kuuntelemaan mainospuheita ja kasvottomia lupauksia. Haluan todella brändin, joka sopii minulle ja tarpeisiini. Minua kiinnostavat meikkien laatu, nykypäivän hengessä kiinni oleminen ja tehokkuus, sekä tietysti terveellisyys. Enkä halua tinkiä asettamistani kriteereistä. Onneksi luonnonkosmetiikka onkin kasvattanut markkinaosuuttaan mielettömästi, joten sopivat tuotteet ja brändi löytyivät yllättävän vaivattomasti – ottaen huomioon kaikki kriteerini.

Miksi päädyin INIKA ORGANIC – brändiin?

Täytyy myöntää, että olin hyvin skeptinen, sillä halusin tuotteet, jotka tarjoavat tehokkuutta ja laatua. Kokeilun jälkeen totesin, että INIKA ORGANIC:in tuotteet peittävät erittäin hyvin ihoni pigmenttivirheet ja punoituksen. Kesti työpäivän ja jopa hikiurheilun, sekä oli riittävän peittävä myös kuvausmeikiksi. Löysin perustuotteet arkeen, sekä yleellisempiä tuotteita juhlaan. Värisävyjä olikin kiitettävä määrä, joten en joutunut tinkimään haluamastani lookista.

Vaikutuksen teki myös se, että INIKA ORGANIC on maailmanlaajuisesti korkeimmin sertifioitu orgaanisen kosmetiikan brändi: vegaani myrkytön, väkivallaton ja 100% luonnollinen. En siis keksinyt mitään syytä, miksi olisin pyörtänyt päätöstäni ja valinnut “perinteisiä” synteettisia meikkejä INIKA ORGANIC :in sijaan.  Eli miksi tässä tapauksessa ottaa riski ja palata synteettisen meikin pariin, kun kaikki kriteerit täyttyvät ja voin valita kaiken lisäksi turvallisen tuotteen?

INIKA ORGANIC – brändiin pystyt tutustumaan täältä.

 

Miksi valita luonnonkosmetiikka synteettisen sijaan – 5 hyvää pointtia:

  1. Aito hehku ei synny kemikaaleilla, vaan puhdas ravinto ravitsee parhaiten ihoa
  2. Sävyistä, pigmenteistä, pysyvyydestä tai omasta lookista ei tarvitse luopua – valikoimaa löytyy yhtälailla kuin synteettisissakin meikeissä
  3. Jokainen ostos vaikuttaa – luonnonkosmetiikka on hyvinvointia tukeva teko niin kehollesi, mutta myös ympäristölle
  4. Luonnonkosmetiikan osto on helppoa: netistä, kivijalkakaupoista, apteekista – you name it!
  5. Miks pohtia asiaa sen enempää, jos on tarjolla sinulle täysin sopiva, mutta riskitön vaihtoehto?

Tiivistetysti: luonnonkosmetiikka on kuin ”perinteinen” synteettinen kosmetiikka, mutta luonnollisilla ja turvallisilla raaka-aineilla.

Aiotko siis kokeilla TAI oletko jo siirtynyt luonnonkosmetiikkaan?

Kuvat: Raw soul photography by Ida Härmä

Meikit: INIKA ORGANIC

Pohja:
BB Cream 
Liquid foundation
Baked mineral foundation
Baked mineral bronzer
Baked mineral illuminisor

Silmät:
Long lash mascara
Pressed eye shadow

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *